RUNOT 2016
ILMA
Ilma on
pimeä ja sateinen. Aurinko paistaa täydeltä terältä. Kosteaa on ja paljon.
Lunta on vähän.
Tuulee ja sitä tuulee tulee. Kaksi astetta pakkasta paitsi että ei ole. Kolean
näköistä tuulee. Päivä tästä pitenee ja tulee pouta.
Pimenee.
Pimeä on vähän valoa kajastaa ja sitten tulee pouta. Sataakohan huomenna ei kun
tulee pouta. Aurinkoa ei näy.
Ilmanpaine on kohtuullisen sopiva.
Eilen satoi vettä paitsi että. Valoa kajasti vähän aikaa paitsi ei kajastanut
kun tuli pimeä. Aurinko ei paista tulee pouta. Ei ole pilviä ei ole.
TAIVAAN SARASTUS
Runomuotoinen
oivallus taivaansarastuksesta tulee tästä.
Taivaalla on pilvi.
Haituvainen. Ei ole
Litteäkö se on valo. Lintu lentelee pilven alla kuin lintunen.
Lentokonekin
menee taivaalla sitten tulee loppu.
Bensa on loppu taivaan sarastus tulee.
Pilven koloista paistaa aurinko keltainen.
Lintu putos.
Lentokone meni kentälle ja siihen laitettiin lisää bensaa.
LASTEN RUNO
Olipa kerran
siivetön kani. Kanilla ei ollut siipiä.
Siivet olivat kaupassa.
Oli. Kaupassa.
Kani meni kauppaan. Osti siivet.
Se lenteli edestakaisin sitten tuli aamu.
Kani heräsi. Se oli nähnyt unta että oli siivet.
Kani hieroi silmiään ja heräsi ja sitten meni pesemään.
Kasvot.
Kauppa oli
kadonnut oi aamu minkä teit kanille. Siivet olivat kadonneet.
Kauppaakaan ei ollut paitsi ruokakauppa sieltä ei saanut siipiä, kani suuttui.
Koska
RUNOA PUKKAA
Kaikesta tuli tietävä.
Hukkaan meni.
Ajatus.
Niin kuin paperirulla siellä.
Ohi.
Kaksi
hevosta.
Ja kukkavaasi kehno.
Niin kuin taulu.
Ei helevetti tästä mitään tuu.
Sitten tulee käänne.
Oi hevonen.
Ja kukkavaasi.
Kaikesta tuli tietävä ei noin. Hukkaan meni.
Niin kuin ajatuksen lento aamun siivellä sinne meni sarastus nousee ja näen paljon.
Ei tässä lue mitään muuta kuin
RUNO AIHEESTA KAUNIITA SANOJA
Vaipuivat
hitaasti hiutaleet kehno tulee tästä.
Minä olen punainen lintunen vieraalla maalla ei tule mitään.
Valtamerinen aallokko synnyttäköön valon koko maailmalle persereikä.
Uinu
silkkinen pienoinen patjallasi tällä oi enkeli siivetönnä tulevi tänne.
Rakkautesi kätönen on tuleva minne se meni.
Kodittomia
olemme kehnot ihmeiset maan päällä.
Oi kotka minne menet.
RUMA RUNO
Katson
pippuripurkkeja hyllylläni niitä on paljon.
Alahyllyllä on suolapurkki.
Ja huhmare.
Viinilasi
nököttää ylimmällä hyllyllä se
on tyhjä.
Käsin virkatut patalappuset roikkuvat niin kuin viitat.
Pesuaineeni
on melkein loppu.
Ja uunini luukku on rikki. Pätevä loppulausahdus.
PERHONEN RUNO
Kukka. Sipuli.
Perhonen
tulee minne.
Lennähtää ja istuutuu kukalle.
Toinen kukka on vieressä perhonen.
Ei.
Istu siihen.
Haavi tulee perhonen lähtee.
Haavi heilahtaa perhosen siipiin sattuu ai sattuu.
Pakoon se meni pakoon oi pakoon lehahti siivillään sinne.
Kukka kaatui. Vai kaatui kukka minne se meni toinen kukka tuki sitä. Kai.
Minne se perhonen meni joulu tuli. Haavi meni rikki siihen tuli reikä ja sitten.
Meni.
Sitten tuli kärpänen joka tuli perhosen kaveriksi. Kärpänenkö tuli. Mitä sitten tapahtui. Meni toiselle riville.
Loppu.
KATKORUNO
Perkele menee.
TAVALLINEN PÄIVÄRUNO
Katson
teeveetä sen päällä on maljakko musta.
Lampussani on valo.
Kaukosäätimet ovat pöydällä niitä on kaksi eivätkä ne toimi.
Hyllyissäni
on rojua ja kirjoja.
Joulupaketteja maassa lojuu läjässä.
Nurkassa on veistos.
Veistos.
Mattoni on puhdas.
Aika hyvä matto.
Naisella on muna se on rikki.
SYYSKUU KUUTAMOSSA
Mennyt elämä kaksitoista.
Kuvittelin rinnalleni kadonnutta päätä.
Kuin ruusunkukat nuput hukkuivat tänne.
Päivästä toiseen pilvetkin leijuvat vaikka tänne ei tuu.
Kaikki on luotuja syyskuun kuutamoon paitsi minä en ole.
Näen valjun ruumiisi vaikka pidän silmät kiinni ostan kaljaa nyt.
Puhdas vesi hartaana vaikka minulla ei ole sanottavaa nyt pistän paremmaksi.
He eivät voita koska tarkoin katson ja pinnalla on verta opin anteeksi annon nyt.
KAPELLIMESTARI
Ooooi kapellimestari oooi. Hyvä tulee kapellimestarin tikusta.
Yöllä palasin huomaamattani sinne missä kirkkaana lamput lyö.
Matalat kummut perkele.
Hän ei ollut ainoain vaikka niin oli.
Nyt olen jäänyt pesään matalaan vaikka on yö.
Kimallus.
Perkele tulee.
Muistan miten jäätävää se oli kun yksin illoin sydämeni särkyi.
Perkele.
Valitsen kuitenkin valkoisen lakanan ja se on sellainen että olla ja pitää.
Kaikki on poissa paitsi lakana.
Yli vuoteeni käy tuisku pimeä.
TUSKAINEN RUNO
Jouluni on epätoivoa täynnä.
Epätoivo iskee jouluna.
Pimeää on ja hiljaista ja kukaan ei kuule.
Istun hiljaisuutta kuuntelen korvat höröllään paitsi.
Kello tikittää.
Kukaan ei soita.
Soita.
Olen yksin.
Paitsi että.
Joku soittaa.
Kirjoitan jouluna tuskaisen runon paitsi.
En saa pakettejakaan keneltäkään ostan niitä.
Minä olen yksinäinen kuin elävä vesi paitsi.
Kirkonkellot soivat yksinäisyyttä ja se siitä.
Kuolenko kohta.
HAIKU TYHJÄNPÄIVÄISESTÄ AIHEESTA (pitkä)
Olipa kerran haiku, tyhjänpäiväinen jossa paljastuvat aika, paikka ja mielialan muutos ja kirjoittajan eetos. Mikäs väline se oli mikä johti valaistumisen tielle. Eetos. Ja välineen niukkuus johtivat valaistumisen tielle. Muoto terävöittää runon välähdyksenomaista tehoa ja johtaa valaistumisen tielle. Klassinen haiku on lyhyt ja sillä sipuli. Siinä se oli. Ei tullut pitkä, mitä olet mieltä tästä haikusta nyt. Oliko klassinen haiku vai ei?
TÄNÄ VUONNA KESÄN ALKAESSA
Hienoo tuli
kesästä vaikka kukat kuoli
Silloin ajattelin että askeleen menen vaikka alko oli kiinni.
Mitalit roikkuvat hengettöminä. Askel.
Täydellistä
lujuutta ja täsmällisyyttä uskon näin tulee vielä.
Voi pyhä jysäys kesä tulee vielä.
UUSI RUNO
Uusi aika uusi päivä minä vai en ole.
Minulla on uusi no en mä voi puhua aika.
Ei onnistu.
Puhun ja keskityn.
KAUNIS RUNO
Lyhty
aavistamaton siellä on.
Lepää maassa niin kuin pilvi missä.
Vaiti kuin hengettäret illoin tulee talvi.
Vietäköön illat mennessään sellaiseen pilveen.
Rintaani koskee pian on aamu jolloin herään että koskee.
Hyvä on minun miekkani terä se lyö kuin härkä öisin perseelle.
Seisonko tällä jäisellä polulla vai valaisevatko aatteeni siivet sitä mitä.
Koskeeko jalkani.
VANHEMMUUS RUNO
Olipa kerran vanhemmuus joka alkoi milloin alkoi. Siis vanhemmuus alkoi joskus sitten sitä ei ollut. Vanhemmuus on sitä, että on lapsia toistamiseen siis. Lasten äitejä ja isejä sanotaan eikun vanhemmiksi, se on sellaista. Vanhemmuus on vastuuta ja sitä tulee niin pirusti ja näin ja sitten niitä rajojakin täytyy osata eikun laittaa sillä tavalla siis. Lapset ne vaan hyppivät vanhempien silmille eikun siis. Vanhemman täytyy rakastaa siis lapsia siis. Vanhempi on turvallinen sillä tavalla siis johon lapset voivat tukeutua siis ja luottaa. Vanhemmat kokkaavat ruokaa siis yleensä siis ja tarkoilevat sitä lapsille siis. Vanhempi pesee yleensä lasten pyykit ja kokkaa sillä tavalla siis. Sen pituinen se ja sitten tuli siis tällainen runo mitä olet mieltä
SUOMI PUTOS PUUSTA
Suomi putos puusta. Eipäs pudonnut kuin kuusta. Puussa oli omena. Aurinko paistoi ja kesä tuli. Lunta sataa. Pilviä leijailee taivahalla. Lintu lentää puusta. Nyt on kevät ja sitten tulee aurinko. Pimeä väistyy. Linnut tekevät pesiä puussa. En keksi mitään ei se mitään. Puihin tulee lehtiä kun kevät saa puu. Kukkia kasvaa keväällä pihalla. Ja sitten tulee käänne. Käärme luikertelee pihalle kun kevät saa puu. Ei käärmettä ole. Siili herää ja sitten tulee talvi. Syksy tulee ensin vaikka pimeää tulee myös. Talvella tulee kylmä ja palelee seis. Suomen talvi on loskainen ja ikävä kuin. Sitten tulee taas kevät ja syksy. Lehdet tippuvat ja tarvitsee haravan joka haetaan varastosta näin. Haravoidaan ja kiva juttu tämä. Kaikilla on kivaa sitten tulee käänne. Haudan vakava käänne. Salama lyö vaikka pimeä on. Karmea loppu seisoo yöllä. Laudat tippuvat. Lattiassa on reikä poista se.
OHI RUNO
Ohi meni. Tämä runo. Hyvä tulee. Ohi meni. Tämä runo, hyvä tulee. Mistä se tulee, runo. Runoilijan päästä, ohi menee. Aika hyvä. Tulee.
Kriitikon mielenlaatu on runoilijan laatu. Filosofinen puhe ja niin edelleen. Hyvä tulee. Tästä tulee hyvä runo. Vaikeaa on tuo kriittinen mielenlaatu, kun ei saa liian kriittinen olla. Se ei riitä. Runo tulee ja ohi menee.
Varmuus tulee ja menee. Varmaa on verifioida kiistattomasti totta. Ja sillä sipuli. Se on varmaa ja jotkin yksinkertaiset asiat ovat totta ja ohi menee. Puhe. Paitsi kriitikolla joka on viisas mies. Ei vaiskaan.
Maailma ja ideat ymmärtävä kaoottista harhaa, onko se niin? Onko ihmeitä. Ymmärtää toisiamme piste. Se on harhaa ja varmaa, kuin vesi.
LYHYT RUNO
Aiheesta lyhyt runo. Kirjoitan lyhyesti nyt. Se on niin. Mikä on lyhyt sana. Se on niin. Ei pitkiä lauseita. Pitkä lause tulee. Jos tulee pitkä virke se on hankala lukea. Laita piste. Ai kun kiva tulee tästä. Ei kannata laittaa pilkkuja virke tulee siitä. Mihin se pilkku laitetaan. Piste tuli väärään paikkaan laita pilkku. Pitäisikö olla jotakin poljentoa tässä. Ei kai poljentoa tässä mitä se tarkoittaa. Ettei töksähtäisi aina jotenkin ja loppu on huono. Ei loppu ole huono se on paska. Nyt rupeaa kyllästyttämään tämä runon vääntäminen tähän. Olipa hyvä runo.
LAINA
Menin
lainaan menen lainaa hakemaan.
Menin.
Lainaan menin pankkiin huomenna kello kaksitoista löi.
Laina on isohko ja sitä on paljon menin lainaan.
Meninkö minä lainaan. Ei kun se oli vitsi lainaa menen hakemaan. Saakohan sitä.
Lainaa.
Vien luottakortinkin tädille sinne. Repikää paloiksi korttini se on vanha.
Siinä on iso korko menee rahat hukkaan sinne menee hukkaan menee.
Luottoa on.
RAKKAUS
Rakastan joskus jotakin ketä rakastat. Rakastan lintuja ja perhosia miksi rakastat lintuja ja perhosia. Se sopi hyvin tähän ja kuulostaa hyvältä minä rakastan autoja. Autoissa on vaihteita. Rakastan sinua minä rakastan sinua. Rakkaus on lempeä samaa mieltä olen siitä että rakkaus on lempeä se siitä. Rakkaus on vapaus, vapaus se siitä. Rakastatko sinä minua sinä kysyt jatkuvasti samaa kysymystä mitä sinä sillä haet takaa oikein rakastanko vaiko en. Haluatko vakuuden. Rakkaudessa tarvitsee vakuuden mikä se on. Mikä se on. Ei rakkaudella ole vakuutta se on sitä, että pusu poskelle päivässä riittää. Jatka siitä. Rakkaudessa ei ole vakuutta miksei ole vakuutta. Rakkaus on vapaus mitä se vapaus on se on perhosia ja lintuja kedolla tai niityllä. Tässä tapauksessa ne on kaupungissa. Lenteleekö ne lintuset sinne sinun toimistoosi. Vai pörrääkö ne perhoset täällä minun keittiössäni. Rakkaus on sitä että rakastaa joka päivä vaikka menisi huonosti. Millä tavalla menee huonosti että ei tykkää toisesta. Sitten voi mennä toiseen huoneeseen ja palata kun taas tykkää toisesta. Aika hyvä käänne tuli. Sitten annetaan pusu poskelle ja sitten taas rakastetaan niin kuin vapaus ja perhoset. Sen pituinen se.
MINÄ
Minä istun oikealla puolellasi. Ei kun istun täällä. Mitä minä teen sinä istut siellä.
Minä kirjoitan kuin hullu.
Minä kirjoitan sanoja.
Ei minulla ole mitään minulla on täitä.
Onko minulla täitä?
Mikä on täi tukassa.
Minulla on täitä päässä.
Minulla on ikävä. Ei ole täitä.
JUOPUNEEN SYDÄN
Heikottaa.
Sen siitä saa kun heikottaa.
Sydän tykyttää sen siitä saa.
Jalat ovat heikot ja polvet.
Etsin viiniä
punaista hanasta.
Lasini on puhdas kuin aamun vesi.
Alkosta saa pitää mennä alkoon aamulla.
Silmät
sameat kuin aamu roska silmässä on mulla.
Mahaan ottaa.
Mahaan ottaa.
Univelkaakin
on.
Mahaan ottaa ilta on.
Jalat heikottaa univelkaa on.
Etsin viiniä
jääkaapista siellä on pahvisessa rasiassa viiniä punaista.
Vesi oli lasissa.
JOUULU
Joulu meni
ja sinne meni. Ei ollut joulua. Joulu meni hyvä. Oli hiljaista paitsi että ja
vettä satoi. Ei ollut koristeita mutta että söin makaroonia. Ja oluttakin join.
Ohitin joulun paistoi aurinko se meni nopeasti kun ei ajattele. Söin lihaakin
ja join. Ei tapahtunut mitään paitsi että naapuri sanoi hei.
Joulu on paska niin on paska joulu. Kaupoissa oli kiireisiä ihmisiä paljon.
Joulun jälkeen ei ollut kiire enää. Ostin paistinpannun se on hyvä. Joulu meni.
HYVÄSTI
Hyvästi rakkaani oi hyvästi jää.
Hehkuva voima jaettuna oi jää.
En kykene rakastamaan oi jää.
Tappava iäisyys silmiesi hehku paitsi
jää.
Turvasatamaa haen kuin näkisin jäätä.
Sanat jäivät riittämiin oi jää oi jää. Tuskainen jää.
Kiihkeä tuoksu rinnallasi sitten sokeuduin jäätä.
Todellinen saaristo kytee täällä vaikka jää.
Sen siitä saa kun jää.
NYT TULEE OIKEIN HYVÄ RUNO
Sellaista ei ole kuin hyvä runo on sellainen kirjoita siitä. Helppolukuinen on hyvä sellaista ei ole kuin helppolukuinen on sellainen. Kun näkee hyvä runon sen voi lukea kerralla läpi miten se menee sitten. Kirjoita siitä sellainen minkä lukee nopeasti läpi sellainen on helpporuno se siitä. Lukijan silmä ei tökkää mihinkään sellaista aivotoimintaako se on. Tajuaa lukemansa heti ei sellaista ole mitenkähän sen kirjoittaisi anna olla. Ei sitä tarvitse tajuta sen sisältöä ollenkaan tämä on roskaa sisältöä ei tarvitse tajuta niinkö se menee. Jatka siitä. Lukijan silmä menee niin kuin aallonharjalla vai niin menee se. Aaltoilee teksti sellainen se on vai niin on. Sanat pitää olla sellaisia sitten on hyvä runo. Aaltoja pitää olla. Vai aaltoja.
ENKELTEN TIE
Pyhä päivä
tulee ja minne tie vie.
Nukkuu lapsi pienoinen vielä
Alistu paitsi ei tule vielä.
Älä kysy mitään koska vielä.
Minä olen sade sanoi aurinko.
Ja palkka on tulevi sieltä mistä
Paitsi
Enkelten tie.
ANTEEKSI
En anna
vaikka pitäisi.
Sydämeni täynnä paitsi on.
Aarteet katosivat Kiinan jokeen olivat siellä vielä.
TEE SE. TEE SE. Huudan sokeana pimeään järveen.
Miten tästä
eteenpäin oi joulu.
Palavia aikoja ei oo. Ja sitten löi salama pimeä.
Paratiisiin palavi henki paitsi ei.
Murskatkoon polveni.
Oi henki.
RAKKAUS
Rakkaus on iso sana rakastan sinua kuin hullu puuroa. Rakastan sinua kuin hullu puuroa rakastaa. Mitä minä tekisin sinun kanssasi tekisit lumiukon ja kantaisit minua reppuseljässä ja sitten voisimme olla lumisotaa. Minkälaisen lumipallon teen tee pehmeä. Miksi lumiaihe on totta. Lunta sataa taivaalta se on valkoista ja kaunista. Lämmin tulee etelästä. Lämmin tulee etelästä niin sanotaan ja sitten tulee Suomessa taas talvi. Miten sen puuron kävi puuro syötiin etelässä.
SINÄ
Sinä olet rakas. Sinä olet siellä. Ja sinä siellä. Välimatkamme on pitkä eikä pitene. Lyheneekö välimatkamme lyhenee. Meneekö piuhat poikki mitkä piuhat ääni.
Välimatka ei pitene. Haluaisin kuulla äänesi kuulla ääneni.
Onko äänesi möreä ei ole kuin kimeä kuin kuusen kello. Onko sinulla kuusessa kello löi. Sinulla on kumea ääni ei ole kuin kimeä kuin kuusen kello.
Onko sinulla housut jalassa ei ole onpas. Ei ole housuja. Tulee kylmä ei tule kun sinä olet siellä.
SAAVUTUKSET KOVAT
Haluan sinua. Ei mitään muuta kuin olla vain ja ei olla. Silloin. Surumielisyys olla voi. Kunto ei kestä. Saavutukset. Paskajuttu ei voi mitään ollako vai eikö siinäpä vasta kysymys sitten saatana. Paineet pestävät kovat ovat. Kunto ei kestä sitä että koska olisi kunto kestävä. Saavutukset kovat. Kunto on kova vaikka pestävä kova kunto on kova. Sellaista se on kun kunto on kova. Näin menee se kestävä kova. Aineeton aihe ei ole kovin hyvä nyt koska sellaista ei ole. Suojelua. Semmoista suojelua olisi hyvä. Aineeton hyvä. Piste.
YSTÄVYYS
Ystävä tulee ei minulla ole ystäviä. Ystäviä ei ole minulla mitä ystävyys on. Ystävät istuvat viereen en minä ystävillä mitään tee. Ystävä on tärkeä jos ystävä on luottamusta pitää olla. Luottaako ystävä minuun luotettava ystävä on hyvä koska luottamus on hyvä. Auto ajoi ojaan ja sitten tuli nosturi se nosti auton ojasta. Auto ei pysynyt tiellä ystävä kuoli. Luottamus kuoli kova sana. Nosturi nosti. Ystävyys ei kuole ystävää ei ole. Luottamus kuoli. Ystäviä on missä ne on. Ystäväni kuoli. Missä se ystävä nyt on ystävä on lähellä. Ystävä ei kuole. Oletko sinä minun ystävä. Minä en kuole.